lauantai 4. elokuuta 2012

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen

Se alkoi ukkosmyräkällä ja Oulusta tuli Venetsia vähäksi aikaa. Aioin työpäivän jälkeen käydä paikallisen osuuskaupan marketissa ostoksilla.

Niinhän siinä kävi että kun olin lähdössä, ilma synkkeni niin että hämäräkytkimillä varustetut parkkipaikan valotkin syttyivät. Sitten alkoikin vedentulo. Oulujärven pinta oli todennäköisesti noussut tulvalukemiin, kun Merikosken padon tulvaluukut oli aukaistu ja kuohut olivat sen mukaiset. Konttuurilta kiilakiventieltä Ainolanpuistoon selvittiin vielä kahlaamatta. 


Vielä on koskessa voimaa...


No nyt meni haasteelliseksi... Suoritin laillisen laittoman tienylityksen ja pyöräily jatkui.


Niittyaron ja Iskon välisessä aliskassa odottikin sitten jo yllätys. Tämä nuorimies huusi, että tulkaa vaan vesi on lämmintä! Vettä oli noin metrin verran, kaveri kahlasi munaskuitaan myöten. Eipä auttanut muuta kuin palata takaisin ja hakea toinen reitti Linnanmaalle.


tässä aliskassa oli pyörätiet kuitenkin korkeammalla, mutta autoilijoilla saattoi kastua jalat ohjaamossa. Kotiin päästyä havaitsimme, että ukkonen oli särkenyt olohuoneen paremman telkkarin, Arielin dvd-soittimen, tietokoneen näytön, keittiön ja mun makkarin digiboxit. Sanomattakin oli selvää että kaapelitelkkari ei näkynyt siitä ainoasta ehjästä digiboxistakaan eikä netti pelittänyt. Loppuviikko menikin sitten telkkari ja digiboxi kaupoilla ja soitellessa vikapalveluihin. Eihän sieltä saa tänäpäivänä ketään oikeaa ihmistä kiinni, vaan joutuu kaikenlaisten automaattivastaajien kanssa askartelemaan. Mutta kaikesta huolimatta hyvää viikonlopun jatkoa. 







4 kommenttia:

  1. Mitä me opimme tästä.
    Töpselit ja antennit kannattaa repiä irti yöksi ja päiväksikin jos ei oo kotona näin kesäisin niin ei vahingot oo niin suuria.
    Vettä näkkyy olevan ihan omiksi tarpeiksi alikuluissa.
    Sillon aikoinaan kun asuin Oulussa ei ollu tuommosia tuluvia aika on muuttunu siinäki.
    Samoin hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Aikamoinen rajuilma.

    Mukavaa työviikkoa...

    VastaaPoista
  3. Komiasti Merikoski kuohuu.
    Uuden uutukainen liikuntamuoto uimapyöräily ;o) lanseerattu teilläpäin.
    Hyvän tällin vasama pamautti ja lähelle, kun elektroniikka hajosi.
    Onneksi ei kuitenkaan tuon hullummin käynyt. Koneita sentään saa rahalla eikä torppa palanut poroksi.
    Suvista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kommenteista! Iltiksessä oli myös kuvia, missä nuoriso otti "uudesta Venetsiasta" kaiken irti. Ja saattaapa löytyä muualtakin sosiaalisesta mediasta, kuvia ottivat muutkin kuin minä.

    VastaaPoista